Asensin lattiajuoksujen päälle pikinauhaa, joka painuu lankkujen alla ja lankut asettuvat omille paikoilleen. Päätin lopulta olla kiinnittämättä lankkuja mitenkään, koska en nähnyt siihen tarvetta. En keksinyt mihin suuntaan lankku haluaisi lähteä ja mistähän syystä? Painava lankku tahmean nauhan päällä tykkää olla ihan paikallaan. Pikinauha estää myös, ettei lankun ja alajuoksun väliin pääse vettä. Väli pysyy kuivana ja alalankku säilyy pienen ikuisuuden. Näin tästä asiasta jonkin artikkelin, jossa vanhaa lattiaa oli purettu. Pikinauhalla suojatut alajuoksut olivat säilyneet hyvin kymmeniä vuosia, kun taas suojaamattomat olivat muuttuneet puruksi.
Alkuvaiheessa pidin lankkuja väärin päin, siis lopulliseksi tarkoitettu pinta alaspäin. Tämä siksi, ettei lopullinen pinta turhaan kolhiintunut muun työn melskeessä. Lopulta käänsin höylätyn pinnan ylöspäin. Ylöspäin tulee pinta, joka on sydänpuun puolelta, jotta se kestää kosteutta ja kulutusta parhaiten. Se myös muuttuu kuivuessaan kuperaksi, ei koveraksi, mikä olisi epämukavaa jalkapohjalle. Alapinnassa oleva puun pintaosan vuosirenkaat ovat harvempia, joten sieltä poistuu kosteutta enemmän jolloin se myös kutistuu enemmän.
Valmis lattia ei näytä yhtään pöllömmältä, eihän? Lankkujen väliset raot ovat noin sentin leveitä kuivaan aikaan keväällä. Kosteaan aikaan rako turpoaa kiinni tai lähes kiinni. Kuivana rako ei kuitenkaan voi olla juuri suurempi, muuten se on epämukava jalalle tai vaarallinenkin. Raon on kuitenkin syytä olla niin pieni, etteivät oravat loiki sisälle.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti